harraste E L E K T R O N I I K K A

SISÄLTÖ
MILJOONALAATIKKO
Sekalaista elektroniikkaharrastajan tarvitsemaa tietoa, taulukoita, laskukaavoja, yms.
KIRPPIS
Elektroniikkaharrastajan kauppapaikka.
PIIRROSMERKIT
Elektroniikan, sähkötekniikan ja rakenussähköpiirrustusten piirrosmerkkejä.
RAKENNUSOHJEET
Kytkikset, piirilevykuvat, ja muut rakenteluohjeet pariin elektroniikkaprojektiin.
ARTIKKELIT
Elektroniikasta ja sähköstä yleensäkin, kirjoittelemiani juttuja, asiasta ja asian vierestä.
U.K.K.
Usein Kysytyt Kysymykset.
KÄRY KÄVI
Enemmän tai vähemmän hauskoja tapahtumia elävästä elämästä.
SALAISET PAHEET
Elektroniikkaharrastajan salaiset paheet... sovellettavissa omalla vastuulla.
LINKIT
Linkkejä sinne ja tänne.
PALAUTE
Näihin sivuihin liittyvä palaute, sekä elektroniikkaan liittyvät kysymykset tänne.
ETUSIVULLE

 


Poistututtaako?
Muutakin löytyy
kuin vain
elektroniikkaa.
ELEKTRONIIKKAHARRASTAJAN SALAISET PAHEET

Varoitus!!! Suurin osa tällä sivulla esitellyistä tempuista on tavalla tai toisella vaarallisia. Älä kokeile ellet tasan tarkkaan tiedä mitä olet tekemässä. Ja mitä vastuuseen tulee - se on yksin sinulla!

Tämän sivun sisälmykset:

Paheiden turvallisuusluokitus:

Oikein toteutettuna turvallinen. Väärin toteutettuna saattaa aiheuttaa vaaraa.
Oikein toteutettuna melko turvallinen. Väärin toteutettuna voi aiheuttaa välitöntä vaaraa terveydelle tai omaisuudelle, tai välillisen hengenvaaran.
Oikein toteutettunakin melko vaarallinen. Väärin toteutettuna aiheuttaa välittömän hengenvaaran.

Mikroaaltouuni kierrätykseen
Onko nurkkiisi jäänyt pölyyntymään vanha (risa) mikroaaltouuni. Pura se! Muilla osilla voit heittää vaikka vesilintua, mutta säästä ihmeessä se suurehko muuntaja, joka muuntaa verkkojännitteen parin kilovoltin suuruiseksi korkeajännitteeksi, jolla edelleen toimii uunin magnetroni. Jos et muuten tuota muuntajaa tunnista, niin kerrottakoon että se on mikron painavin osa.

Mitä tuolla sitten tekisi? Jos haluat välttämättä rakentaa tehokkaan sähkötuolin, tämä muuntaja sopii siihenkin, mutta korostettakoon että en suosittele moista viritelmää. Muuta käyttöä rajoittaa ainoastaan mielikuvitus. Tätä konstia en ole vielä kokeillut, mutta elko saattaisi tällä muuntajalla lähteä aika komeasti. Erilaisia kipinäkoneita tällä muuntajalla voi toteuttaa, lähteehän siitä jännitettä muutama kilovoltti, eikä virtakaan ole mikään vaatimaton. 'Hitsausmuuntajaksi' en tätä kuitenkaan suosittelisi, kilovolttien suuruusluokkaa oleva jännite kun on varsin myrkyllistä nautittuna.

Muuntajan perään on uunissa kytketty suurjännite diodi ja kondensaattori, jos siis tarvitset suurehkon jännitteen antavaa tasajännitelähdettä, hyödynnä nämäkin osat.



Palkitse paras kaverisi sähköiskulla
Vanha hyvä sähköisku jippo, jota voi muunnella lähes mielinmäärin. Homman lähtökohtana on se että uhri on saatava samanaikaisesti koskettamaan kahta johdonpäätä, tai toisistaan eristettyä metalliesinettä, johon nämä piuhat on kiinnitetty. Tässä esitellyssä ratkaisumallissa johtojen välillä ei ole jatkuva jännite, vaan sähköä annetaan tiheänä pulssijonona. Hyvä pulssitaajuus on 5 - 10 Hz, ja se saadaan sopivasta oskillaattoripiiristä.

Jos esimerkiksi haluat kätellä kaveriasi, opettajaasi, tai vaikkapa työhönottohaastattelun haastattelijaa. niin varustauduppa seuraavasti. Kiinnitä oikean kätesi kämmeneen 9 voltin paristolle tarkoitettu neppariliitin siten että nastat jäävät ulospäin, jatka piuhat pidemmiksi ja vie ne hihan kautta paidan alla taskuun jossa on paristo, oskillaatori ja muuntaja. Kämmeneen tulevan 'kättelyosan' voi toki rakennella muillakin konsteilla, tärkeintä on se että et saa siitä itse tärskyä. Hieman ennen kättelyä kiinnität sitten paristojohdon, jolloin oskillaatori alkaa syöttämään virtapulsseja muuntajan kautta 'kättelyosaan'. Sitten vain reilu kädenpuristus. Varaudu siihen että kaverisi vetäisee sinua lättyyn, saat pari tuntia jälkkää, tai työpaikka jää haaveeksi.

Kytyrin rakennusohjeet siirretty omaksi sivukseen kytkisosastolle.

Yli 1000 voltin jännitepiikeistä huolimatta tämä laite on oikein käytettynä vaaraton. Tästä huolimatta - älä kokeile tätä sydänvikaiseen mummoosi.

Aaceetä elkoon
Onko miljoonalaatikkoosi kertynyt vanhoja tai muuten tarpeettomia elektrolyyttikondensaattoreita? Joku voisi heittää ne sellaisenaan roskikseen, mutta elektroniikkaharrastaja ottaa näistäkin ilon irti. Kytke kondensaattorin napoihin vaihtojännite, joka saa olla ainakin jonkinverran suurempi, kuin mikä on konkan kylkeen merkattu maksimi DC jännite. 25 voltin konkalle siis sopii 30 - 50 voltin vaihtojännite. Suurempaakin voi kokeilla - käytä luovuutta.

Konkka saattaa menehtyä välittömästi tai se voi kitua muutamia sekunteja ennen kuolemaansa. Kondensaattorista saattaa myös kuulua jonkinlaista pihinää. Kondensaattorin rakenne ja käytettävän jännitteen suuruus nimellisjännitteeseen nähden vaikuttaa siihen, kuinka näyttävästi kondensaattori siirtyy ajasta iäisyyteen.

HUOM!!! Edellä selostettu kondensaattorin teloittaminen kannattanee suorittaa ulkona. Kuollessaan elektrolyyttikondensaattoreilla on tapana levittää ympäristöön hienojakoista paperi/muovi silppua. Toimenpiteessä saattaa myös päästä ilmaan myrkyllisiä savukaasuja.

Lisäksi kannattaa huomioida elkosta mahdollisesti sinkoutuvat osat. Esimerkiksi kondensaattorin päässä oleva kumitulppa saatta lähteä kondensaattorista todella vauhdikkaasti, ja saattaa silmään osuessaan aiheuttaa pysyvän sokeutumisen! Sirpalevaara-alue ulottuu useiden metrien päähän. Vaara-alueelle oleskeltaessa suositellaan käytettäväksi suojalaseja.


Amppari ansa
Tiedätte varmaan nuo sähköiset hyttysloukut, joissa on sinertävää valoa lähettävä lamppu ja ritilät joiden välillä on muutaman kilovoltin tasajännite. Valo houkuttelee hyttyset puoleensa ja TSÄP! Hyttysen raato putoaa lyhdyn pohjalla olevaan keräilyastiaan.

Jos hyttysten sijasta riesaa aiheuttaa ullakolla, piharakennuksessa tai vastaavassa paikassa oleva ampiaispesä, tai pelkät ampiaiset, ratkaisee elektroniikkaharrastaja tämän ongelman omalla pikku virityksellään. Hämärissä sisätiloissa mikä tahansa lamppu vetää kummasti amppareita puoleensa. Ne pörräilevät lampun ympärillä, mutta koska hehkulampun pinta on varsin lämmin, etsiskelevät ne mieluusti lampun läheltä sopivaa rötväilypaikkaa ... perhana! Annetaan niille semmoinen, ja parisataa volttia jännitettä kaupanpäälle.

Hommaan tarvitset noin 10 * 15 senttisen palasen kovalevyä, vaneria tai vastaavaa levyä. Lisäksi tarvitset 5 - 10 metriä eristämätöntä kupari- tai rautalankaa ja virtalähteen joka antaa 200 - 1000 volttiin tasa- tai vaihtojännitettä. Katkaise lanka kahdeksi yhtä pitkäksi pätkäksi ja kiedo ne levynpalasen ympärille siten että pinnan joka toinen karva on aina samaa johtoa. Luonnollisestikkaan nämä piuhat eivät saa mistään kohdin koskettaa toisiaan. Lankojen etäisyys toisistaan saa olla noin 5 mm. Asenna levy noin 5 - 10 cm:n etäisyydelle valaisimesta, siten että lampun valo ja lämpö pääsevät levyn pinnalle, huomioi kuitenkin paloturvallisuus.

Kytke levyä kiertävien lankojen välille jännitelähde. Jännitelähteen suhteen voit käyttää omaa luovuuttasi, suoraa verkkojännitettä en kuitenkaan kehottaisi käyttämään, se kun on aika myrkyllistä. Muista myös että levy on jännitteisenä vaarallinen kaikelle muullekkin elolliselle, kuin vain amppareille ... en suosittelekkaan jättämään tätä loukkua vaille jatkuvaa valvontaa.

Jatkokehitys ideana voisin mainita seuraavaa. Jatkuva jännite ei ole tähän loukkuun paras mahdollinen ratkaisu. Levylle laskeutumassa oleva amppari saattaa todeta jännitteelisyyden jo ennen laskeutumista ja lähteä pakosalle vain 'pienen' tällin saaneena. Virtalähteen voisi kehitellä sellaiseksi että se antaa vaikkapa sekuntin välein lyhyen, mutta sitäkin voimakkaamman jännitepulssin. Tällöin amppari kerkeää laskeutumaan levylle pulssien välillä, ja sitten TSÄP!!!



Elektroninen ilotulitus
Tympiikö perinteinen tapa uudenvuodenrakettien lähettämiseen. Sytytellä pimeässä, kädet kohmeessa rakettien sytytyslankoja. Järjestä elektroninen ilotulitus, vain napin painallus ja raketit lähtevät haluamassasi järjestyksessä.

Mitä tuollaisen homman toteuttamiseen sitten tarvitaan? Ensinnäkin on kehitettävä sopiva systeemi, jossa sähkövirralla saadaan raketin tulilanka syttymään. Siis sähkövirta muutetaan lämmöksi, ja lämpö sytyttää langan ... yksinkertaista. Tarvitaan siis vastuslankaa, eli konstantaanilankaa. Jollet sitä mistään muualta löydä, niin lainaappa mutsisi / muijasi / jonkun muun naishenkilön hiustenkuivaaja, avaa se, poista vastuslangat, kasaa koje ja palauta se omistajalleen. Nyt sinulla on vastuslankaa.

Yksinkertaisimmin sysytyslaitteen teko käy seuravasti. Ota 5 - 15 cm:n pätkä konstantaanilankaa ja kiedo se sysytyslangan ympärille. Surraa syöttöjohdot vastuslangan molempiin päihin. Tämä on yksinkertaisin mahdollinen viritys, mutta voit toki kehitellä fiksummankin sytytyslaitteen.

Sytytyslaitteiden lisäksi tarvitaan vielä sopiva virtalähde, joka antaa konstantaanilangan vaatiman 2 - 5 amperin virran (riippuu langan vahvuudesta). Jotta raketit saadaan lähtemään sopivin väliajoin tarvitaan vielä elektroninen jakaja, joka antaa vuorotellen virtaa vain yhdelle langalle. Tähän sopii esim. CMOS sarjan piiri 4017, joka on kymmenlaskuri piiri, jonka kymmenestä lähdöstä yksi kerrallaan on ykkösessä. Asekellustahdin määrää erillinen oskillaattori. Jakajan ja vastuslankojen väliin tarvittavan virran vahvistuksen voi järjestää tehotransistorein tai releillä.

Systeemiä on kokeiltu parina vuotena, ja se on havaittu varsin toimivaksi, joskin jatkokehittelyn varaakin on. Joku huligaani saattaisi soveltaa systeemiä naapurin postilaatikon terrorisointin, mutta tämän sivun lukijathan eivät harrasta sellaista ... eiväthän???

Grafiitti herja
Tämä onkin sitten osa sarjassamme 'amitsuherjoja'. Lyijytäytekynän lyijy, eli grafiitti johtaa sähköä varsin hyvin ja todella lämpöisenä käydessään savuttaakin ihan mukavasti ... hyvät lähtökohdat perinteiseen amitsuherjaan. Teeppä mittauspöydän seuraavalle käyttäjälle seuraavanlainen jippo. Kytke virta tasajännitelähteeseen ja säädä jännitteen ja virranrajoittimen potikat kaakkoon (siis täysille). Katkaise virta pöydän pääkytkimestä, mutta jätä jännitelähteen kytkin ykkös asentoon. Aseta lyijytäytekynän lyijy naparuuvien päälle, siten että se koskettaa molempia naparuuveja. Kiristä naparuuveja varovasti, siten että lyijy ei katkea.

Nyt voit lähteä pois ja jättää mittauspöydän seuraavalle käyttäjälle. Nyt kun tämä käyttäjä laittaa pöytään virrat päälle, alkaa grafiitti lämpenemään ja pikkuhiljaa käryämään ja sulattelemaan naparuuvien muoveja. Tasajännitelähteen vikana kuitenkin on se että nämä eivät yleensä anna kuin kaksi ampeeria virtaa, ja tällä tämä täytelyijy ei vielä kovin kuumaksi lämpene. Tasajännitelähteen sijasta voitkin käyttää säätömuuntajaa tai jotakin muuta virtalähdettä, josta lähtee enemmän ampeereja. Tällaisella virtalähteellä grafiittitanko lämpenee jo mukavan punahehkuiseksi. Muunnelmia teemasta voi kehitellä enemmänkin.

Muista kuitenkin tulipalon vaara. Suurella virralla grafiitti lämpenee todella kuumaksi! Ja nämä herjathan sitten tehdään aina omalla vastuulla, joten ammattioppilaitokset lähettäkööt laskunsa poltetuista virtalähteistä suoraan herjojen tekijöille ... ei tämän artikkelin kirjoittajalle!


Näpit irti!
Onko kaverillasi, tai jollakulla muulla henkilöllä paha tapa sorkkia elektroniikkapöydälläsi sikinsokin lojuvia komponenttejä ja muita tavaroita? Tässä konsti, jolla voit kouluttaa tätä pitkäkyntistä pitämään näppinsä erossa tavaroistasi.

Etsikele käsiisi useampia, vaikkapa kymmenkunta kappaletta, polyesterikondensaattoreita (tai muita muovikonkkia). Kapasitanssia näillä saa olla 0,1 - 1 uF ja jännitteenkestoa vähintään 100 volttia, mieluiten useampikin sata. Lataa näihin konkkiin korkea tasajännite, ei kuitenkaan suurempi kuin on konkan jännitteenkesto. Muovikonkkien itsepurkautumisvirta on hyvin pieni, joten pienetkin konkat säilyttävät varauksensa varsin hyvin ... monia tunteja, monia vuorokausia. Lataukseen voit käyttää vaikkapa miljoonalaatikostasi löytyneitä muuntajia ja tasasuuntausdiodeja.

Nyt kun olet ladannut konkat, on sinun ensinnäkin varottava että ei ota itse kiinni konkan johtimista ... niistä nimittäin saa tasan yhtä suuret tällit kuin olet ladannut sinne jännitettä!!! Nyt sitten asettelet nämä ladatut konkat sinne tänne sekaisin ympäri pöytääsi, aivan kuin ne olisivat vain sattumalta siellä muiden kamojen joukossa. Nyt sinun ei tarvitsekkaan enää tehdä muuta kuin jäädä odottelemaan uhria, joka alkaa sormeilemaan pyörällä olevia kamoja. Ja kun sormet osuvat ensimmäisen ladatun konkan johtimiin, niin NAPS!!!

Yleensähän kaikissa sähköisku jipoissa on ideana se että jännite on korkea, mutta virta niin pieni, että se ei aiheuta vaaraa uhrille. Tässä jipossa idea on suunnilleen samanlainen, mutta kuitenkin hieman erilainen. Konkkaan ladattava jännite on kohtalaisen suuri, 100 - 300 volttia. Kondensaattorin purkausvirta kuitenkin on tavanomaiseen tapaan suuri, joskin piuhoihin koskettavan sormen resistanssi rajoittaa sen melko vähäiseksi. Tämän jipon turvallisuus perustuukin siihen että pienien konkkien (0,1 - 1uF) varastoima energiamäärä on niin vähäinen että se ei aiheuta uhrille vaaraa ... pelkästään 'mukavan' napsun sormille. Erittäin tärkeää tässä onkin se että kondensaattoreiden kapasitanssit pidetään pieninä. Kuten me kaikki varmaan tiedämmekin, purkautumaton kondensaattori on hengenvaarallinen, ja suurissa konkissa tämä väite pitääkin paikkansa. Pienet konkat sensijaan ovat tässä suhteessa turvallisia.

Palkitse paras kaverisi... Osa 2
Tällä sivulla aiemmin esitelty sähköisku koje on herättänyt senverran mielenkiintoa lukijoiden keskuudessa, että päätin palata aiheeseen, ja kertoa hieman lisäsovelluksia tuolle laitteelle. Ensinnäkin tuon laitteeseen kuuluvan kättelyosan voi järjestää monellakin tapaa, tuo viimeksi mainitsemani 9 voltin paristoneppari ei ole ainoa vaihtoehto. Kättelyosan rakenteluun voi käyttää vaikkapa paljasta rauta, tai kuparilankaa, joka läpinäkyvän teipin tai kirkkaan kontaktimuovin avulla kiinnitetään kämmeneen. Tässä voi käyttä mielikuvista, kunhan vaan huomioit että eristät nuo piuhat omasta kädestäsi, ettet saa itse tärskyä, ja se että uhrin on saatava kosketus noihin molempiin lankoihin, ja mieluiten vielä suunnilleen samanaikaisesti.

Kyseistä kytkentää voi hyödyntää muutenkin kuin tämän kättelyversion kanssa. Onhan tällaisia tällinantokoneita rakenneltu mitä eriskummallisimpiin koteloihin, esim. tupakka-askeihin. Kotelohan voi olla melkein mikä tahansa, kunhan se täyttää seuraavat vaatimukset: Kotelon itsensä on oltava johtamatonta materiaalia, esim puuta, pahvia tai muovia. Puun ja pahvin suhteen on kuitenkin muistettava, että näiden on sitten oltava kuivaa tavaraa, koska vesihän johtaa sähköä. Kotelon laidoille, todennäköisimpiin tartuntakohtiin on sitten liitettävä jotkut metalliosat, joihin jännite liitetään. Tapauksesta riippuen nämä metallit voivat olla selvästi näkyvissä, tai sitten mahdollisimman hyvin naamioituna. Metalliesineinä voi käyttää ohutta peltilevyä, rauta tai kuparilankaa, hyvinkin ohut lanka riittää, ja yleensäkkin tuohon tarkoitukseen voi käyttää mitä tahansa esineitä tai materiaalia joka johtaa sähköä.

Tuossa hiljattain sähköpostilaatikkooni kolahti seuraavanlainen konsti kaverin sähköiseen piristämiseen: Paras tähän mennessä kokeiltu ja toimivimmaksi havaittu konstruktio on sijoittaa ko. kytkentä siistin jalopuulaatikon sisään. Laatikko on muodoltaan laakea, ja siinä on luonnollisesti sekä kansi että pohja messinkilevyä, joista toiseen on porattu pieniä reikiä ympyrämäiseen muodostelmaan. Laatikon puiseen reunaan sitten asennetaan painonappi ja laitos ojennetaan hyvälle kaverille, kertoen samalla sen soittavan aivan taivaallisia säveliä... Jukka Hynniselle kiitokset tästä reseptistä.

Yksi legendaarinen tapa tällikoneen hyödyntämiseen on tietenkin ovenkahva. Tässä sitten ympäristö, oven materiaali ja kahvan materiaali vaikuttavat hyvin paljon siihen, kuinka homma on kussakin tilanteessa totetutettava. Mikäli kahva on metallia, ovi eristävää materiaalia, ja lattia oven edessä on johtavaa materiaalia (maa, betoni, tms.), on homma aika helppo totetuttaa. Tällikoneen muuntajasta lähtevistä karvoista toinen kytketään maahan (vesijohto tms.) ja toinen suoraan metalliseen ovenkahvaan. Jos edellä esitettyä rakennetta ei voida käyttää, mutta kahva on kuitenkin metallia, on homma tehtävä siten että kahvan takapuolelle tehdään eristyskerros vaikkapa läpinäkyvällä teipillä, ja tämän eristeen päälle tehdään kosketuselektrodi ohuesta rautalangasta, ohuesta pellistä tai alumiinifoliosta. Kahvan etu ja sivuosiin ei saa tulla eristettä. Nyt toinen muuntajasta tulevista karvoista liitetään kahvaan ja toinen tuohon valmistamaamme elektrodiin. Jos taas kahva on muovia, voidaan toimia siten että kahvan takapuolelle rakennetaan kaksi edellä kuvattua elektrodia, tai kahvan molemmille reunoille yhdet. Homma on vain tehtävä siten että nämä elektrodit eivät näy. Nyt sitten vain liitetään muuntajalta tulevat karvat näihin elektrodeihin ja jäädään odottamaan uhria. Johtojen tuonti kahvaan, ja tällikoneen sijoitus on toki myös tehtävä siten että uhri ei näitä huomaa. Lisävinkkinä sanottakoon että samoja reseptejä voi hieman soveltaen käyttää myös ovikellon painikkeeseen.

Elektroniikkaharrastaja armeijan harmaissa
Armeijaympäristö ei välttämättä tarjoa parhaita mahdollisia tilaisuuksia sähköisten herjojen toteuttamiseen, mutta jonkinlaisia kuitenkin ... ainakin jos pääset touhuilemaan viestikaluston parissa.

Puolustusvoimien käyttämät perinteiset kenttäpuhelinjärjestelmät käyttävät suunnilleen samaa tekniikkaa, joka on tuttua siviilipuolenkin lankaverkosta ... lähinnä niiltä ajoilta jolloin puhelimen kupeessa oli vielä veivi, ja keskusneiti tiesi päivän juorut. Soittosignaalina käytetään noin 70 voltin vaihtojännitettä, joka vanhimmissa puhelimissa muodostetaan veivattavalla generaattorilla, ja uudemmissa puhelimissa elektronisella soittogeneraattorilla. Nykyisissä automaattikeskuksiin liitettävissä siviilipuhelimissahan tällaista generaattoria ei ole käytetty enää vuosikymmeniin, mutta armeijan kenttäpuhelimista (vanhemmista) nämä löytyvät, koska armeijalla on vieläkin käytössä käsivälitteisiä keskuksia. Automaattikeskukset ja YVI-2 ovat toki tulossa tilalle, mutta vanhat kunnon käsivälitteiset laitteet ovat kuitenkin edelleen käytettävissä siltä varalta että ELSO (ELektroninen SOdankäynti) puree, ja YVI-2 hiljenee.


Nämä veivillä tai soittogeneraattorilla varustetut kenttäpuhelimet siis ovat varsin käteviä silloin jos on tarvis antaa varusmiestoverille sähköisku. Sama konsti toki tepsii myös skappareihin, mutta olettaisin jokaisella varusmiespalvelukseen päässeellä olevan sen verran itsesuojeluvaistoa, että jättävät tämän jäynämahdollisuuden hyödyntämättä.

Seuraavan, armeijan puhelintekniikasta kertovan tarinan lähetti minulle eräs viestihommissa palvellut kaveri, joka ei kuitenkaan halunnut nimiä ja tarinan tarkempia yksityiskohtia julkisuuteen. Kerronpa siis tapauksen tässä omin sanoin:

Kaksi varusmiestä, viestimiehet X ja Y oli nakitettu yöksi puhelinkeskuksen päivystykseen. Viestimies X oli kuitenkin päättänyt tämän yön nukkua, joten päivystysnakin alettua hän oli heittänyt saappaat jaloistaan ja käynyt nukkumaan. Viestimies Y oli näinollen jäänyt yksin päivystämään keskusta. Siinä yön hiljaisina tunteina Y:lle oli sitten tullut mieleen hyvä jäynä X:lle. Hän otti pätkän KL:llää ... siis ei kuntoisuuslomaa, eikä soden kahvilippuja, vaan kytkentälankaa, ja surrasi langan päät X:n ukkovarpaisiin. Lankojen toiset päät tulivat puhelinkeskukseen.

Hetkinen kului rauhallisesti, kunnes keskukseen tuli välitettävä puhelu, ja sitä myöten myös ne 70 voltin soittojännitteet X:n ukkovarpaisiin. Tästä seurasi hetkellinen hässäkkä, jonka aikana Y muunmuassa kerkesi yhdistämään puhelun. X puolestaan heräsi nopeasti, mutta hänellä meni hetki tajuta mikä häneen oli iskenyt. Tapausta seuranneessa lähitaistelussa muunmuassa puhelinkeskus kaatui, ja Y oli vähällä päästä hengestään...

Ainakin edellisestä, todella häijyn ilkeän upeasta jäynästä voimme siis päätellä, että armeijakaan ei siis onnistu lannistamaan hyvistä sähköisistä herjoista pitävää elektroniikkaharrastajaa.

No menäänpä sitten astetta vakavampaan herjaan ... jos tuota nyt enää herjaksi voi kutsua ... ainakaan jos siitä jää kiinni. Eli kuinka siis pystyisi itse järjestämään komppaniaan hälytyksen ... tietysti silloin kun ei itse siellä ole. Hälytyshän lähtee normaalisti liikkeelle siitä että päivystävä upseeri soittaa komppanian päivystäjälle ja ilmoittaa hälytyksestä, jonka jälkeen päivystäjä soittaa takaisin PU:lle ja tällä vastapuhelulla varmentaa hälytyksen oikeellisuuden.

Tämä aiheuttaa sen että millä tahansa puhelinsoitolla ei hälytystä saa aikaiseksi. Pienillä ennakkovalmisteluilla tuokin kuitenkin onnistunee. Tämän hetkisen tietämykseni mukaan tätä konstia ei ole ainakaan vielä kukaan kokeillut. Suosittelen myös että tätä ei kukaan lähde kokeilemaankaan!

Järjestetään siis siten että tämän ensimmäisen soiton jälkeen soittaja ei suljekkaan linjaa. Päivystäjä kuitenkin sulkee oman puhelimensa ja ottaa tämän jälkeen uuden puhelun PU:lle ... tai kuvittelee ottavansa. Todellisuudessa puhelu tuleekin samalle henkilölle joka oli aluksi ensimmäisen puhelun soittanut, ja näin hälytyksen "todenperäisyys" saadaan varmennettua ja päivystäjä parka suorittaa komppaniassa hälytyksen. En paljasta enempiä yksityiskohtia. Jos joku varoituksistani huolimatta lähtee ideaa toteuttamaan, kehitelköön loput yksityiskohdat itse, ja tehköön tempauksen kokonaan omalla vastuullaan!

Sopivan sotaharjoituksen yhteydessä saattaa joskus tulla tarvis lamaannuttaa vihollisryhmittymän viestiyhteyksiä. Radioyhteyksien häiritsemiseen tehokkain ja käytännössä myös ainoa konsti on radiohäirintä. Jäynämielessä totetutettuna se ei kuitenkaan välttämättä ole paras mahdollinen tapa, koska radioliikenteen häirinnästä kiinnijääminen ei ole niitä pienimpiä mahdollisia rötöksiä. Suuressa sotaharjoituksessa jossa samalla taajuudella olevia venttiseiskoja on enemmänkin laajalla alueella, ei kiinnijäämisen riski, sopivissa olosuhteissa ole kuitenkaan kovinkaan suuri. Ja jälleen kerran ... kukin kokeilkoon tuota omalla vastuullaan!

Linkkijänteen häiritseminen on huomattavasti vaikeampaa. Tällöin kannattaakin hakeutua jomman kumman linkkiaseman läheisyyteen ja siellä väijymiehiä varoen, (linkkiryhmäläisetkö muka vartioisivat:-) suorittaa pieniä tihutöitä. Maston harusköysien irroittaminen on varsin tehokas tapa, mutta tämän seurauksena saattaa syylliseksi todetun päivärähät huveta vahingonkorvausten kattamiseen ... eivätkä ihan heti niihin riitäkkään!

Parempi tapa onkin tehdä pieniä jäyniä asemaa ympäröiviin kaapeleihin. Tavallisen parikaapelin voi pistää jopa poikkikin, mutta esikunta-, valo- ja muut vastaavat kaapelit on syytä irroittaa vain liittimistä ... näissä kaapeleissa kun korvaushinnat ovat vähän suuremmat. Voimakoneelta viestiasemille menevien sähkökaapeleiden terrorisoinnissa kannattaa niinikään pitää mielessä sähköturvallisuus. 230 volttia tappaa myös metsässä.

Myös itse voimakonetta voi terrorisoida monellakin tapaa. Bensasäiliöön lisättävän aineen ei välttämättä tarvitse olla sokeria. Sissimuonapakkauksesta löytyvä pussikeiton jauhe esimerkiksi soveltuu tarkoitukseen. Hätätilanteessa myös kenttäpullon vesi kelpaa tarkoitukseen. Myös sytytystulppa tarjoaa mahdollisuuksia pieniin herjoihin. Kostutettua paperia, heinäsirkkoja tai mitä tahansa kuivuessaan sähköä johtamattomaksi muuttuvaa materiaalia voi tunkea tulpan ja hatun väliin.

Tavallisen parikaapeliyhteyden terrorisoiminen onkin sitten kokonaan oma tieteenhaaransa. Kaikkein yksinkertaisin ja nopein konsti on tietenkin kaapelin katkaiseminen. Tässä menetelmässä on etuna se, että katkoskohdan paikallistaminen ei onnistu kaapeliresistanssin mittauksella, mutta toisaalta vikapartion on melko helppoa löytää katkaisupaikka. Pikkuisen enemmän puuhaa vikapartiolle saakin järjestettyä jos kaapelin katkaisee siten että siinä ei näy päällepäin mitään vikoja. Tämä tosin edellyttää terävää veistä, sivuleikkureita ja jonkun verran aikaa. Viillä kaapelin toisen johtimen eriste halki parin sentin matkalta, kaiva johdinsäikeet (kaikki säikeet) esiin tältä matkalta, ja katkaise nipusta sentin pätkä pois välistä, tunge lopuksi molemmat säieniput takaisin vaipan sisään.

Katkaisemisen sijasta toinen tapa parikaapelin terrorisointiin on yhteyden oikosulkeminen. Veistele kaapelin molemmista johtimista eristeet pois parin sentin matkalta, ja surraa säieniput yhteen. Jos haluat tehdä oikosulkukohdasta huomaamattoman, käytä neulaa. Työnnä neula kaapelin läpi siten että se oikosulkee johtimet. Katkaise tämän jälkeen neula sivuleikkureilla molemmista päistä aivan kaapelin pintaa vasten. Tämä konsti toimii paremmin vanhalla, kuin uudella parikaapelilla. Kaapelin oikosulkemisessa on haittapuolena, se että oikosulkukohdan pystyy summittaisesti paikallistamaan resitanssimittauksella.

Pitkiin parikaapeliyhteyksiin kohdistuneiden herjojen jälkeen kannattaa vältellä tapaamasta vihollisryhmittymän vikapartioita ... saattavat nimittäin osoittautua todella vihamielisiksi.

Sähköistetty spraypullo
Tällä sivulla on jo aikaisemminkin esitetty erilaisia kotelointiratkaisuja keikenlaisille sähköisku laitteille. Tässä olisi yksi lisää. Kiitokset reseptin lähettäjälle.

Tarvitaan siis yksi tyhjä spraypullo, joka saa mieluummin olla vähän suurempi, esim. 500ml. Tyhjennä pullo ensiksi ponneaineesta, ja poista tämän jälkeen pullon pohja. Tee tämä kuitenkin siten, että saat vielä kasattua pullon ehjän näköiseksi. Sijoita pullon sisälle paristot ja jännitteen korotin. Rakenna jännitteen korottimen virtakytkin pullon sisään, siten että kytkin sulkeutuu kun pullon venttiiliä painetaan. Kytke jännitteen korottimen toinen lähtöpiuha pullon runkoon, ja vedä toinen ohuella johtimella suuttimen reijän kautta ulos, siten että se jää sormen alle, kun venttiiliä painetaan.

Pariston ja korottajan lisäksi olisi pullon sisälle vielä hyvä saada mahtumaan toinen pienempi spraypullo, jossa on jotain hölskyvää ainetta sisällä. Useinhan käyttäjällä on tapana ravistamalla kokeilla, onko pullossa ainetta jäljellä, ja kukapa nyt rupeisi tyhjältä tuntuvaa purkkia käyttämään. Nyt käyttäjä purkkia ravitettuaan toteaa, että ainetta on jäljellä ja painaa venttiilin nappia...

Elektroninen ilotulitus Osa 2
Tällä sivulla aikaisemmin esitellyssä elektronisessa ilotulituksessa oli rakettien tulilankojen sytytys järjestetty konstantaanilangan avulla. Toinen vaihtoehto sytytysmateriaaliksi on teräsvilla. Antti J. Niskaselle kiitokset tästä reseptistä.

Tarvitaan pyykkipoika, kaksi tulitikkua ja vähän teräsvillaa (eli Pata-Pataa, seassa oleva saippua ei juuri haittaa). Tulitikut pannaan vierekkäin, ja puristetaan pyykkipojalla noin keskikohdaltaan yhteen (siten, että pyykkipoika todella puristaa tikkuja toisiinsa, eli tikut ovat pyykkipojan puristuksessa "päällekkäin" eikä "vierekkäin"). Sopiva tukku teräsvillaa pyöritellään noin tuuman mittaiseksi villalangan pätkää muistuttavaksi kimpuksi (hieman villalankaa ohuempi, kokeilemalla löytää sopivan paksuuden). Raotetaan tulitikkujen rikkipäitä toisistaan, ja teräsvilla sinne väliin. Teräsvillan päihin johdot (ammattilainen käyttää johtojen päissä hauenleukoja, joilla kiinnitys on helppo ja nopea tehdä). Systeemin aktivointiin riittää kokemuksen mukaan 4,5 voltin litteä patteri, jonka tosin täytyy olla tuore. Verkkolaitettakin voi käyttää, eikä sen tarvitse olla edes erityisen järeä. Ilotulitteen kytkeminen sytyttimeen jääköön kotitehtäväksi.

Toinen konsti elektronisen ilotulituksen toteuttamiseen on 10ohm 0.25W vastus ja 12 voltin akku. Pala teippiä, sytytyslanka vastuksen keskikohdan yli, teipillä kiinni ja virtaa... Tästä vinkistä kiitokset Temelle.

Elko amitsukäytössä
Elektrolyyttikondensaattoreiden käyttäytymistä vaihtojännitteessä, on tällä sivulla jo aikaisemmin käsitelty. Tässä hiljattain sain eräältä lukijalta - joka ei halunnut nimeään julkisuuteen, vinkkejä elektrolyyttikondensaattorin käytöstä amitsuherjoihin.

Sähköluokissa yleensä (laki vaatii) on hätä seis tatit josta painamalla päivän päätyttyä saa luokan turvalliseksi jäynöjä varten. Eli tatti pohjaan heti open kaikottua ja sitten jokaisen läpällä varustetun pistorasian pitkä jalkainen elko maan ja vaiheen väliin. Seuraavana päivänä open ilme on aika mahtava kun hän kääntää hätäseis tatin ylös (meillä se oli vielä avaimella lukittu joten ope oli ainoa joka saattoi suorittaa kyseisen tehtävän.) Jokainen läppä ponnahtaa auki ja savu-, haju- ja silppuefekti on vaikuttava.

Tämän voi myös toteuttaa yksityisesti jollekulle toivotulle tai ei toivotulle henkilölle. Testipöytä pimeeksi pääkatkasiasta ja suojaerotus muuntajasta tai vaihtosähkölähteestä (joka laitetaan 1 asentoon ja säätö hyvin isolle.) vedetään johdot piilossa pöydän alle jossa kytketään ne elkoon joka teipataan pöydän alle. Temppu tepsii hyvin ja on vähällä saada pöydän ääressä istuvalta kurat housuun. En suosittele kuin n.10u elkoa, sillä isommissa on sirpalevaara ja kuulo ei pidä niin isoita pamauksista kuin 33000u elko antaa (hups...).

Kaikenkaikkiaan varsin hyviä kepposia, mutta turvallisuusnäkökohdat on syytä pitää mielessä. Etenkin silloin on jäynä suunniteltava ja toteutettava huolellisesti, jos käytetään 230 voltin jännitettä, tai ylipäätään yli 50 voltin suuruisia jännitteitä. Sijoita konkat siten että sirpaleita ei pääse lentelemään silmiin ... tai muihin arkoihin paikkoihin ... jos konkka siis viritetään pöydän kulman alle, sille kohtaa jossa onneton uhri istuu.



Seleenitasasuuntaaja hyötykäyttöön
Siihen aikaan, kun diodit ja transistorit eivät vielä olleet yleistyneet, käytettiin vaihtojännitteen tasasuuntaamiseen yleisesti seleenidiodeihin pohjautuvaa tasasuuntaussiltaa. Nykyisiin tasasuuntaajiin verrattuna seleenitasasuuntaaja on melko kookas, neliskanttinen ja litteä komponetti, joka varsin usein on väriltään vihreä.

Nykyisin näitä löytyy enää vanhoista putkiradioista, ja muista saman aikakauden laitteista, sekä kenties joidenkin elektroniikkaharrastajien miljoonalaatikoista. Seuraavan vinkin lähettäjä ei, syystä tai toisesta, halunnut julkisuutta tämän jutun yhteydessä.

Seleenitasasuuntaajan yhden rajapinnan jännitekestoisuus on varsin vaatimaton, olisko joitain kymmeniä voltteja, sitä vastoin hajuelämys joka rajan ylittämisestä seuraa on mieliinpainuva, muistuttaen läheisesti aitoa luonnontuotetta. Jokainen voi itse keksiä miten jännitekestoisuus ylitetään ja missä tilaisuudessa keksintö esitellään, bonuksena on vielä seleenipuolijohteen jonkinasteinen itsepaikkautuvuus, siis läpilyönnistä ei välttämättä jää pysyvää oikosulkua ja elämys on toistettavissa.

Jotta tuo hajuelämys ei jäisi esittelytilaisuudessa läsnäolevien viimeiseksi elämykseksi, kannattaa muistaa seillainen seikka, että hajuelämyksen vapautumisen myötä vapautuu myös seleenidioksidia, joka on etenkin hengitettynä myrkyllistä.


Polko pistorasiaan
Amitsuherjojen sarjaan lienee tulkittavissa tämäkin herja, joskin se sopii toteutettavaksi muissakin ympäristöissä. Tämän(kään) jäynän lähettäjä ei halunnut nimeään julkisuuteen.

Joskus pohdiskeltiin, että laitettaisin sen työpöydän virtakourun sisälle pistorasian vaiheen kanssa sarjaan sopivan kokoinen polko (1uF ?). Yleismittarin sisäinen resistanssi on niin pieni, että näyttäisi täyttä 230V, mutta varsinainen kuorma (juotin, poveri yms.) nyykäyttäisi jännitteen polvilleen eikä toimisi. Siinä saattaisi olla porukoilla ihmettelemistä, ennenkuin syy selviäisi.

Hyvältä, etten jopa sanoisi, maukkaalta kuulostava jäynä. Sähköturvallisuus tosin on pidettävä mielessä, kun lähdetään 230 voltin jännitteellä toimiviin kiinteisiin kytkentöihin, tai työpöytien asennuksiin tekemään jippoja. Tämä jäynä on siis syytä jättää sellaisen henkilön tehtäväksi, joka tuntee hommaan liittyvät sähköturvallisuustekijät.

Konkan arvoksi sopii 1µF, mutta pienempikin varmaan riittänee, koska nykyisten yleismittareiden impedanssi on kuitenkin kohtalaisen suuri. 100nF riittänee jo antamaan digitaaliselle yleismittarille täydet lukemat. Konkaksi sopinee parhaiten juuri polyesterikonkka, ja jännitteenkestoahan konkalla on sitten oltava riittävästi. Verkkojännitteelle hyväksytty konkka on tähän kaikkain varmin ratkaisu.



Nakkisuojahälytys radioteitse
Tämä nyt ei ole mikään varsinainen jäynä, vaan pikemminkin vinkki, jonka avulla nakkisuojasta saa vielä hieman turvallisemman rötväilypaikan. Valtaosa viestijoukkoihin päässeistä tämän tosin tietäneekin, ja osaa sitä soveltaa ... sekä myös tietää, mitä hommassa kannattaa huomioida, ja tietää seuraukset, jos...

Esim. panssariprikaatissa viestivaunuissa olevat LV217M radiot saa radion alataajuuksille, n.87MHz, ja joka vaunussa on ilmavalvontaradio, malli philips. Eli miehet nukkuun vaunuun (miel. ulkohalliin muka töitä tekeen) ja radio päälle sovitulle taajuudelle ja ääntä sen verran että kohina ei häiritse. Sitten yksi päivystään siten että näkee jos skappareita tulee ja kuulopuhelin käden ulottuvissa. Ja on tekevinään jotain nysväystä. Ja jos joku innokas kantahenkilökuntaan kuuluva eksyy paikalle ei muutakuin tanggentti pohjaan ja varoituksen sana kavereille. Tämä kikka toimii hyvin ja päivystäjää voidaan vaihtaa aina silloin tällöin. Myöskin kannattaa radioitse ilmoittaa sodetauot ja ruokailuun lähdöt.

Tietokoneherjat
Kaverin tietokoneeseen kohdistettavia herjoja on lähetellyt useampikin henkilö. Tässä jonkinlaista koostetta niistä. Osa näistä on sellaisia pieniä ja harmittomia herjoja, mutta osa taas sellaisiakin, jotka saattavat väärin toteutettuna aiheuttaa laitteistovaurioita. Kannattaa siis näissäkin harkita kaksi kertaa, mitä on tekemässä.

Viestimies vs. sissi
Viestiyhteyksien terrorisointia on tällä sivulla ja aikaisemminkin käsitelty, mutta mikä ettei mielenkiintoisen aiheeseen voi palata uudemman kerran. Viestimiehetkin voivat toki omilla toimillaan vihollisryhmittymän viestitoimintaa haitata, mutta tornilegendat kertovat myös sissien ja viestimiehien välisistä yhteenotoista. Harri Nykänen on lähettänyt seuraavan tarinan:

Tuohon viestikeskusten johtojen sabotointiin vaan lisäisin vielä omakohtaisen kokemukseni. Saat julkaista sivuillasi nimellä tahi ilman, kärsineet ovat jo hyvityksen saaneet :-)

Eli intin loppusota käsillä, reserviläiset mukana, siis tuhansia miehiä pitkin pöpelikköä. Tukikohtiakin taisi olla kymmenkunta ja tukikohtien välinen viestiliikenne järjestetty mahdollisimman redundanttisesti: Kahdet puhelin kaapelit aina kahden tukikohdan välillä ja kahdeksan lähettiä lähtövalmiina (6 mp-lähettiä 2 pp-lähettiä). Itse palvelin sissikomppaniassa, jolloin meidän sotaharjoitukset olivat aina kaikkia muita vastaan ja meillä oli omat säännöt (ihmishenkiä ja toisten terveyttä ei saanut vaarantaa). No yöllisillä partiointi reissuilla sitten kerättiin tietoa "vihollisten" tukikohdista, liikkeistä ym. ym. Seuraavana iltana pikamarssi läheiseen (7km) kyläkauppaan ostamaan nuppineuloja. Olimme panneet myös merkille puhelin kaapeleiden sijainnit. Seuraavana yönä sitten tuupittiin jokaiseen löytämäämme parikaapeliin nuppineula jos toinenkin.

Kun sotaharjoitusten ainoat radiot olivat sisseillä ParSa:n kanssa oli meillä mukavaa kun vikapartiot etsivät nuppineulan keskellä yötä. Palasivat takaisin tukikohtaan kuulemaan että johto on edelleen poikki. Seuraavalla kerralla vikapartiolla oli sitten korjaus välineet mukana ja kenttä puhelin. nuppineulan löydyttyä johdot poikki kenttäpuhelin kiinni ja soitettaen varmistus että vikakohta löydetty. Releet kasaan ja vikapartio tukikohtaa kohti. Kun olivat päässeet perille, joutuivat palaamaan koska johto on poikkki (nuppineula edelleen). Oli muuten puskan takana naurussa pitelemistä kun saapuivat jumalattoman sadattelun kanssa samalle paikalle löytämään uuden nuppineulan. No tämän jälkeen eivät enää palanneet, tosin mp-lähetit olivat sitten suhanneet loppuyön edes-takaisin.

Seuraavaa yötä varten kävimme "vierailulla" vihulaisen varikolla ja pöllimme yhden parikaapeli kelan. Karttaa tutkittuamme löysimme molempien vihollisleirien piuhojen kulkevan eräässä kohdassa n. kilometrin päässä toisistaan. Ja eikun paikalle, puretaan kela auki ja tehdään pieni ristiin kytkentä ja taas oli 3ErVK:n pojat tyytyväisiä.

Kolmantena yönä kytkimme sitten piuhat oikariin surullisen kuuluisilla nuppineuloilla. Vähän lähemmäksi tukikohtaa (100 m) ylimääräistä piuhaa väliin, siihen sähkönalli ja 200g TNT:tä tulenkuvaus mielessä. Syntyi muuten säpinää tukikohdassa kun ekan kerran virtaa puhelinpiuhaan tuli.

Loppujen lopuksi vääpeli kehui tuota nuppineulajuttua loistavaksi oivallukseksi ja tilanteen mukaisen toiminnan esimerkiksi tuleville sisseille. Ja muutamille 3ErVK:n kavereille tarjotttiin muutama bisse kotiuttamispäivän iltana..

Riittähän näitä hyviä ... tai viestimiesnäkökulmasta katsottuna vähemmän hyviä tarinoita enemmänkin, mutta jottei totuus unohtuisi ja tarinat menisi kovin yksipuolisiksi, laitetaan tähän seuraavaksi vähän toisenlainen tarina. Tällä kertaa tämä tarina ei ole kenenkään lähettämä, vaan olen sen törkeästi lainannut sfnet.keskustelu.maanpuolustus uutisryhmästä.

Yleensä en tällaista lainailua harrasta, varsinkaan kun en tässä tapauksessa lähettäjän yhteystietojen puuteen takia voinut julkaisulupaakaan pyytää. Tarina on kuitenkin niin hyvä että en malttanut vastustaa kiusausta. Toivottavasti siis viestin uutisryhmään lähettänyt Arto ei ota tästä lainauksesta poroja nokkiinsa.

Tapahtuipa RUK:n kurssilla, että sekä VK että SissiK olivat samaan aikaan leirillä suht. samoilla paikoilla. Sissit olivat luonnomuona harjoituksessa (tms.) ja olivat siis käytännössä vetäneet pelkkää perunaa koko viikon. Mielialaa ei ollut omiaan nostamaan se, että lähes koko viikon oli satanut vettä. Loppuviikosta eräs SissiK:ssa palveleva ystäväni sai tehtäväkseen tiedustella meidän Viestikeskuksen ryhmityksen. Paikka oli kuulemma suhteellisen helppo löytää sysipimeänä yönäkin, sillä VK:n voimakoneet pitävät sen verran meteliä. Ryömiessään kohti erästä viestiajoneuvoa tämä oppilas kuuli ajoneuvon sisältä vienon "pling -- kloks" äänen. Sissi jähmettyi - oliko hän osunut ansalankaan. Kun mitään ei kuitenkaan tapahtunut, sissi jatkoi lähemmäs ajoneuvoa. Päästyään aivan ajoneuvon viereen tämä SissiK:n oppilas ymmärsi mikä tuo salaperäinen ääni oli ollut, miksi kaikki ei mene maailmassa tasan ja miksi SissiK oli hänelle aivan väärä valinta - viestiajoneuvon ympärillä leijui vastamikroitetun lihapiirakan tuoksu ja hän kuuli ajoneuvon sisällä sanottovan "yhteyksissä on toivomisen varaa, mutta MTV3 näkyy kyllä hyvin". Tapauksesta on jo 10 vuotta eikä tämä nykyinen sissiluutnantti ole siitä vieläkään oikein toipunut.

Varoitus!!! Suurin osa tällä sivulla esitellyistä tempuista on tavalla tai toisella vaarallisia. Älä kokeile ellet tasan tarkkaan tiedä mitä olet tekemässä. Ja mitä vastuuseen tulee - se on yksin sinulla!

Onko sinulla tiedossasi muita vastaavia jippoja, jotka ansaitsisivat paikan tällä sivulla? Pistäppä tarinoita tulemaan palautelomakkeella.

Tulostuskelpoinen sivu

harraste ELEKTRONIIKKA - ©Kari Huhtama, Iittala