Mitä tuolla sitten tekisi? Jos haluat välttämättä rakentaa tehokkaan sähkötuolin, tämä muuntaja sopii siihenkin, mutta korostettakoon että en suosittele moista viritelmää. Muuta käyttöä rajoittaa ainoastaan mielikuvitus. Tätä konstia en ole vielä kokeillut, mutta elko saattaisi tällä muuntajalla lähteä aika komeasti. Erilaisia kipinäkoneita tällä muuntajalla voi toteuttaa, lähteehän siitä jännitettä muutama kilovoltti, eikä virtakaan ole mikään vaatimaton. 'Hitsausmuuntajaksi' en tätä kuitenkaan suosittelisi, kilovolttien suuruusluokkaa oleva jännite kun on varsin myrkyllistä nautittuna.

Muuntajan perään on uunissa kytketty suurjännite diodi ja kondensaattori, jos siis tarvitset suurehkon jännitteen antavaa tasajännitelähdettä, hyödynnä nämäkin osat.

Jos esimerkiksi haluat kätellä kaveriasi, opettajaasi, tai vaikkapa työhönottohaastattelun haastattelijaa. niin varustauduppa seuraavasti. Kiinnitä oikean kätesi kämmeneen 9 voltin paristolle tarkoitettu neppariliitin siten että nastat jäävät ulospäin, jatka piuhat pidemmiksi ja vie ne hihan kautta paidan alla taskuun jossa on paristo, oskillaatori ja muuntaja. Kämmeneen tulevan 'kättelyosan' voi toki rakennella muillakin konsteilla, tärkeintä on se että et saa siitä itse tärskyä. Hieman ennen kättelyä kiinnität sitten paristojohdon, jolloin oskillaatori alkaa syöttämään virtapulsseja muuntajan kautta 'kättelyosaan'. Sitten vain reilu kädenpuristus. Varaudu siihen että kaverisi vetäisee sinua lättyyn, saat pari tuntia jälkkää, tai työpaikka jää haaveeksi.

Yli 1000 voltin jännitepiikeistä huolimatta tämä laite on oikein käytettynä vaaraton. Tästä huolimatta - älä kokeile tätä sydänvikaiseen mummoosi.

Konkka saattaa menehtyä välittömästi tai se voi kitua muutamia sekunteja ennen kuolemaansa. Kondensaattorista saattaa myös kuulua jonkinlaista pihinää. Kondensaattorin rakenne ja käytettävän jännitteen suuruus nimellisjännitteeseen nähden vaikuttaa siihen, kuinka näyttävästi kondensaattori siirtyy ajasta iäisyyteen.

HUOM!!! Edellä selostettu kondensaattorin teloittaminen kannattanee suorittaa ulkona. Kuollessaan elektrolyyttikondensaattoreilla on tapana levittää ympäristöön hienojakoista paperi/muovi silppua. Toimenpiteessä saattaa myös päästä ilmaan myrkyllisiä savukaasuja.

Lisäksi kannattaa huomioida elkosta mahdollisesti sinkoutuvat osat. Esimerkiksi kondensaattorin päässä oleva kumitulppa saatta lähteä kondensaattorista todella vauhdikkaasti, ja saattaa silmään osuessaan aiheuttaa pysyvän sokeutumisen! Sirpalevaara-alue ulottuu useiden metrien päähän. Vaara-alueelle oleskeltaessa suositellaan käytettäväksi suojalaseja.

Jos hyttysten sijasta riesaa aiheuttaa ullakolla, piharakennuksessa tai vastaavassa paikassa oleva ampiaispesä, tai pelkät ampiaiset, ratkaisee elektroniikkaharrastaja tämän ongelman omalla pikku virityksellään. Hämärissä sisätiloissa mikä tahansa lamppu vetää kummasti amppareita puoleensa. Ne pörräilevät lampun ympärillä, mutta koska hehkulampun pinta on varsin lämmin, etsiskelevät ne mieluusti lampun läheltä sopivaa rötväilypaikkaa ... perhana! Annetaan niille semmoinen, ja parisataa volttia jännitettä kaupanpäälle.

Hommaan tarvitset noin 10 * 15 senttisen palasen kovalevyä, vaneria tai vastaavaa levyä. Lisäksi tarvitset 5 - 10 metriä eristämätöntä kupari- tai rautalankaa ja virtalähteen joka antaa 200 - 1000 volttiin tasa- tai vaihtojännitettä. Katkaise lanka kahdeksi yhtä pitkäksi pätkäksi ja kiedo ne levynpalasen ympärille siten että pinnan joka toinen karva on aina samaa johtoa. Luonnollisestikkaan nämä piuhat eivät saa mistään kohdin koskettaa toisiaan. Lankojen etäisyys toisistaan saa olla noin 5 mm. Asenna levy noin 5 - 10 cm:n etäisyydelle valaisimesta, siten että lampun valo ja lämpö pääsevät levyn pinnalle, huomioi kuitenkin paloturvallisuus.

Kytke levyä kiertävien lankojen välille jännitelähde. Jännitelähteen suhteen voit käyttää omaa luovuuttasi, suoraa verkkojännitettä en kuitenkaan kehottaisi käyttämään, se kun on aika myrkyllistä. Muista myös että levy on jännitteisenä vaarallinen kaikelle muullekkin elolliselle, kuin vain amppareille ... en suosittelekkaan jättämään tätä loukkua vaille jatkuvaa valvontaa.

Jatkokehitys ideana voisin mainita seuraavaa. Jatkuva jännite ei ole tähän loukkuun paras mahdollinen ratkaisu. Levylle laskeutumassa oleva amppari saattaa todeta jännitteelisyyden jo ennen laskeutumista ja lähteä pakosalle vain 'pienen' tällin saaneena. Virtalähteen voisi kehitellä sellaiseksi että se antaa vaikkapa sekuntin välein lyhyen, mutta sitäkin voimakkaamman jännitepulssin. Tällöin amppari kerkeää laskeutumaan levylle pulssien välillä, ja sitten TSÄP!!!

Mitä tuollaisen homman toteuttamiseen sitten tarvitaan? Ensinnäkin on kehitettävä sopiva systeemi, jossa sähkövirralla saadaan raketin tulilanka syttymään. Siis sähkövirta muutetaan lämmöksi, ja lämpö sytyttää langan ... yksinkertaista. Tarvitaan siis vastuslankaa, eli konstantaanilankaa. Jollet sitä mistään muualta löydä, niin lainaappa mutsisi / muijasi / jonkun muun naishenkilön hiustenkuivaaja, avaa se, poista vastuslangat, kasaa koje ja palauta se omistajalleen. Nyt sinulla on vastuslankaa.

Yksinkertaisimmin sysytyslaitteen teko käy seuravasti. Ota 5 - 15 cm:n pätkä konstantaanilankaa ja kiedo se sysytyslangan ympärille. Surraa syöttöjohdot vastuslangan molempiin päihin. Tämä on yksinkertaisin mahdollinen viritys, mutta voit toki kehitellä fiksummankin sytytyslaitteen.

Sytytyslaitteiden lisäksi tarvitaan vielä sopiva virtalähde, joka antaa konstantaanilangan vaatiman 2 - 5 amperin virran (riippuu langan vahvuudesta). Jotta raketit saadaan lähtemään sopivin väliajoin tarvitaan vielä elektroninen jakaja, joka antaa vuorotellen virtaa vain yhdelle langalle. Tähän sopii esim. CMOS sarjan piiri 4017, joka on kymmenlaskuri piiri, jonka kymmenestä lähdöstä yksi kerrallaan on ykkösessä. Asekellustahdin määrää erillinen oskillaattori. Jakajan ja vastuslankojen väliin tarvittavan virran vahvistuksen voi järjestää tehotransistorein tai releillä.

Systeemiä on kokeiltu parina vuotena, ja se on havaittu varsin toimivaksi, joskin jatkokehittelyn varaakin on. Joku huligaani saattaisi soveltaa systeemiä naapurin postilaatikon terrorisointin, mutta tämän sivun lukijathan eivät harrasta sellaista ... eiväthän???

Nyt voit lähteä pois ja jättää mittauspöydän seuraavalle käyttäjälle. Nyt kun tämä käyttäjä laittaa pöytään virrat päälle, alkaa grafiitti lämpenemään ja pikkuhiljaa käryämään ja sulattelemaan naparuuvien muoveja. Tasajännitelähteen vikana kuitenkin on se että nämä eivät yleensä anna kuin kaksi ampeeria virtaa, ja tällä tämä täytelyijy ei vielä kovin kuumaksi lämpene. Tasajännitelähteen sijasta voitkin käyttää säätömuuntajaa tai jotakin muuta virtalähdettä, josta lähtee enemmän ampeereja. Tällaisella virtalähteellä grafiittitanko lämpenee jo mukavan punahehkuiseksi. Muunnelmia teemasta voi kehitellä enemmänkin.

Muista kuitenkin tulipalon vaara. Suurella virralla grafiitti lämpenee todella kuumaksi! Ja nämä herjathan sitten tehdään aina omalla vastuulla, joten ammattioppilaitokset lähettäkööt laskunsa poltetuista virtalähteistä suoraan herjojen tekijöille ... ei tämän artikkelin kirjoittajalle!

Etsikele käsiisi useampia, vaikkapa kymmenkunta kappaletta, polyesterikondensaattoreita (tai muita muovikonkkia). Kapasitanssia näillä saa olla 0,1 - 1 uF ja jännitteenkestoa vähintään 100 volttia, mieluiten useampikin sata. Lataa näihin konkkiin korkea tasajännite, ei kuitenkaan suurempi kuin on konkan jännitteenkesto. Muovikonkkien itsepurkautumisvirta on hyvin pieni, joten pienetkin konkat säilyttävät varauksensa varsin hyvin ... monia tunteja, monia vuorokausia. Lataukseen voit käyttää vaikkapa miljoonalaatikostasi löytyneitä muuntajia ja tasasuuntausdiodeja.

Nyt kun olet ladannut konkat, on sinun ensinnäkin varottava että ei ota itse kiinni konkan johtimista ... niistä nimittäin saa tasan yhtä suuret tällit kuin olet ladannut sinne jännitettä!!! Nyt sitten asettelet nämä ladatut konkat sinne tänne sekaisin ympäri pöytääsi, aivan kuin ne olisivat vain sattumalta siellä muiden kamojen joukossa. Nyt sinun ei tarvitsekkaan enää tehdä muuta kuin jäädä odottelemaan uhria, joka alkaa sormeilemaan pyörällä olevia kamoja. Ja kun sormet osuvat ensimmäisen ladatun konkan johtimiin, niin NAPS!!!

Yleensähän kaikissa sähköisku jipoissa on ideana se että jännite on korkea, mutta virta niin pieni, että se ei aiheuta vaaraa uhrille. Tässä jipossa idea on suunnilleen samanlainen, mutta kuitenkin hieman erilainen. Konkkaan ladattava jännite on kohtalaisen suuri, 100 - 300 volttia. Kondensaattorin purkausvirta kuitenkin on tavanomaiseen tapaan suuri, joskin piuhoihin koskettavan sormen resistanssi rajoittaa sen melko vähäiseksi. Tämän jipon turvallisuus perustuukin siihen että pienien konkkien (0,1 - 1uF) varastoima energiamäärä on niin vähäinen että se ei aiheuta uhrille vaaraa ... pelkästään 'mukavan' napsun sormille. Erittäin tärkeää tässä onkin se että kondensaattoreiden kapasitanssit pidetään pieninä. Kuten me kaikki varmaan tiedämmekin, purkautumaton kondensaattori on hengenvaarallinen, ja suurissa konkissa tämä väite pitääkin paikkansa. Pienet konkat sensijaan ovat tässä suhteessa turvallisia.

Puolustusvoimien käyttämät perinteiset kenttäpuhelinjärjestelmät käyttävät suunnilleen samaa tekniikkaa, joka on tuttua siviilipuolenkin lankaverkosta ... lähinnä niiltä ajoilta jolloin puhelimen kupeessa oli vielä veivi, ja keskusneiti tiesi päivän juorut. Soittosignaalina käytetään noin 70 voltin vaihtojännitettä, joka vanhimmissa puhelimissa muodostetaan veivattavalla generaattorilla, ja uudemmissa puhelimissa elektronisella soittogeneraattorilla. Nykyisissä automaattikeskuksiin liitettävissä siviilipuhelimissahan tällaista generaattoria ei ole käytetty enää vuosikymmeniin, mutta armeijan kenttäpuhelimista (vanhemmista) nämä löytyvät, koska armeijalla on vieläkin käytössä käsivälitteisiä keskuksia. Automaattikeskukset ja YVI-2 ovat toki tulossa tilalle, mutta vanhat kunnon käsivälitteiset laitteet ovat kuitenkin edelleen käytettävissä siltä varalta että ELSO (ELektroninen SOdankäynti) puree, ja YVI-2 hiljenee.

Tarvitaan siis yksi tyhjä spraypullo, joka saa mieluummin olla vähän suurempi, esim. 500ml. Tyhjennä pullo ensiksi ponneaineesta, ja poista tämän jälkeen pullon pohja. Tee tämä kuitenkin siten, että saat vielä kasattua pullon ehjän näköiseksi. Sijoita pullon sisälle paristot ja jännitteen korotin. Rakenna jännitteen korottimen virtakytkin pullon sisään, siten että kytkin sulkeutuu kun pullon venttiiliä painetaan. Kytke jännitteen korottimen toinen lähtöpiuha pullon runkoon, ja vedä toinen ohuella johtimella suuttimen reijän kautta ulos, siten että se jää sormen alle, kun venttiiliä painetaan.

Pariston ja korottajan lisäksi olisi pullon sisälle vielä hyvä saada mahtumaan toinen pienempi spraypullo, jossa on jotain hölskyvää ainetta sisällä. Useinhan käyttäjällä on tapana ravistamalla kokeilla, onko pullossa ainetta jäljellä, ja kukapa nyt rupeisi tyhjältä tuntuvaa purkkia käyttämään. Nyt käyttäjä purkkia ravitettuaan toteaa, että ainetta on jäljellä ja painaa venttiilin nappia...

Tarvitaan pyykkipoika, kaksi tulitikkua ja vähän teräsvillaa (eli Pata-Pataa, seassa oleva saippua ei juuri haittaa). Tulitikut pannaan vierekkäin, ja puristetaan pyykkipojalla noin keskikohdaltaan yhteen (siten, että pyykkipoika todella puristaa tikkuja toisiinsa, eli tikut ovat pyykkipojan puristuksessa "päällekkäin" eikä "vierekkäin"). Sopiva tukku teräsvillaa pyöritellään noin tuuman mittaiseksi villalangan pätkää muistuttavaksi kimpuksi (hieman villalankaa ohuempi, kokeilemalla löytää sopivan paksuuden). Raotetaan tulitikkujen rikkipäitä toisistaan, ja teräsvilla sinne väliin. Teräsvillan päihin johdot (ammattilainen käyttää johtojen päissä hauenleukoja, joilla kiinnitys on helppo ja nopea tehdä). Systeemin aktivointiin riittää kokemuksen mukaan 4,5 voltin litteä patteri, jonka tosin täytyy olla tuore. Verkkolaitettakin voi käyttää, eikä sen tarvitse olla edes erityisen järeä. Ilotulitteen kytkeminen sytyttimeen jääköön kotitehtäväksi.

Toinen konsti elektronisen ilotulituksen toteuttamiseen on 10ohm 0.25W vastus ja 12 voltin akku. Pala teippiä, sytytyslanka vastuksen keskikohdan yli, teipillä kiinni ja virtaa... Tästä vinkistä kiitokset Temelle.

Sähköluokissa yleensä (laki vaatii) on hätä seis tatit josta painamalla päivän päätyttyä saa luokan turvalliseksi jäynöjä varten. Eli tatti pohjaan heti open kaikottua ja sitten jokaisen läpällä varustetun pistorasian pitkä jalkainen elko maan ja vaiheen väliin. Seuraavana päivänä open ilme on aika mahtava kun hän kääntää hätäseis tatin ylös (meillä se oli vielä avaimella lukittu joten ope oli ainoa joka saattoi suorittaa kyseisen tehtävän.) Jokainen läppä ponnahtaa auki ja savu-, haju- ja silppuefekti on vaikuttava.

Tämän voi myös toteuttaa yksityisesti jollekulle toivotulle tai ei toivotulle henkilölle. Testipöytä pimeeksi pääkatkasiasta ja suojaerotus muuntajasta tai vaihtosähkölähteestä (joka laitetaan 1 asentoon ja säätö hyvin isolle.) vedetään johdot piilossa pöydän alle jossa kytketään ne elkoon joka teipataan pöydän alle. Temppu tepsii hyvin ja on vähällä saada pöydän ääressä istuvalta kurat housuun. En suosittele kuin n.10u elkoa, sillä isommissa on sirpalevaara ja kuulo ei pidä niin isoita pamauksista kuin 33000u elko antaa (hups...).

Kaikenkaikkiaan varsin hyviä kepposia, mutta turvallisuusnäkökohdat on syytä pitää mielessä. Etenkin silloin on jäynä suunniteltava ja toteutettava huolellisesti, jos käytetään 230 voltin jännitettä, tai ylipäätään yli 50 voltin suuruisia jännitteitä. Sijoita konkat siten että sirpaleita ei pääse lentelemään silmiin ... tai muihin arkoihin paikkoihin ... jos konkka siis viritetään pöydän kulman alle, sille kohtaa jossa onneton uhri istuu.

Nykyisin näitä löytyy enää vanhoista putkiradioista, ja muista saman aikakauden laitteista, sekä kenties joidenkin elektroniikkaharrastajien miljoonalaatikoista. Seuraavan vinkin lähettäjä ei, syystä tai toisesta, halunnut julkisuutta tämän jutun yhteydessä.

Seleenitasasuuntaajan yhden rajapinnan jännitekestoisuus on varsin vaatimaton, olisko joitain kymmeniä voltteja, sitä vastoin hajuelämys joka rajan ylittämisestä seuraa on mieliinpainuva, muistuttaen läheisesti aitoa luonnontuotetta. Jokainen voi itse keksiä miten jännitekestoisuus ylitetään ja missä tilaisuudessa keksintö esitellään, bonuksena on vielä seleenipuolijohteen jonkinasteinen itsepaikkautuvuus, siis läpilyönnistä ei välttämättä jää pysyvää oikosulkua ja elämys on toistettavissa.

Jotta tuo hajuelämys ei jäisi esittelytilaisuudessa läsnäolevien viimeiseksi elämykseksi, kannattaa muistaa seillainen seikka, että hajuelämyksen vapautumisen myötä vapautuu myös seleenidioksidia, joka on etenkin hengitettynä myrkyllistä.

Joskus pohdiskeltiin, että laitettaisin sen työpöydän virtakourun sisälle pistorasian vaiheen kanssa sarjaan sopivan kokoinen polko (1uF ?). Yleismittarin sisäinen resistanssi on niin pieni, että näyttäisi täyttä 230V, mutta varsinainen kuorma (juotin, poveri yms.) nyykäyttäisi jännitteen polvilleen eikä toimisi. Siinä saattaisi olla porukoilla ihmettelemistä, ennenkuin syy selviäisi.

Hyvältä, etten jopa sanoisi, maukkaalta kuulostava jäynä. Sähköturvallisuus tosin on pidettävä mielessä, kun lähdetään 230 voltin jännitteellä toimiviin kiinteisiin kytkentöihin, tai työpöytien asennuksiin tekemään jippoja. Tämä jäynä on siis syytä jättää sellaisen henkilön tehtäväksi, joka tuntee hommaan liittyvät sähköturvallisuustekijät.

Konkan arvoksi sopii 1µF, mutta pienempikin varmaan riittänee, koska nykyisten yleismittareiden impedanssi on kuitenkin kohtalaisen suuri. 100nF riittänee jo antamaan digitaaliselle yleismittarille täydet lukemat. Konkaksi sopinee parhaiten juuri polyesterikonkka, ja jännitteenkestoahan konkalla on sitten oltava riittävästi. Verkkojännitteelle hyväksytty konkka on tähän kaikkain varmin ratkaisu.

Esim. panssariprikaatissa viestivaunuissa olevat LV217M radiot saa radion alataajuuksille, n.87MHz, ja joka vaunussa on ilmavalvontaradio, malli philips. Eli miehet nukkuun vaunuun (miel. ulkohalliin muka töitä tekeen) ja radio päälle sovitulle taajuudelle ja ääntä sen verran että kohina ei häiritse. Sitten yksi päivystään siten että näkee jos skappareita tulee ja kuulopuhelin käden ulottuvissa. Ja on tekevinään jotain nysväystä. Ja jos joku innokas kantahenkilökuntaan kuuluva eksyy paikalle ei muutakuin tanggentti pohjaan ja varoituksen sana kavereille. Tämä kikka toimii hyvin ja päivystäjää voidaan vaihtaa aina silloin tällöin. Myöskin kannattaa radioitse ilmoittaa sodetauot ja ruokailuun lähdöt.